Koiran jalostaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa jokainen yhdistelmä vaikuttaa rodun kehitykseen vuosikymmenten ajan. Jalostuskoiran valinta on yksi kasvattajan uran merkittävimmistä päätöksistä – ja samalla yksi vaikeimmista.

Moni kasvattaja sanoo ja vilpittömästi haluaakin ajatella tekevänsä päätökset puhtaasti järkiperustein, mutta todellisuudessa tunteet vaikuttavat usein enemmän kuin haluaisimme myöntää. Miten tehdä jalostusvalinta niin, että päätös perustuu faktoihin, ei henkilökemioihin eikä tunnesiteisiin?

Jalostusvalinnat ja ihmisten väliset suhteet

Kasvattajien keskinäiset suhteet määrittävät enemmän jalostuskoirien käyttöä kuin moni haluaa edes myöntää. Jokainen kokenut kasvattaja on törmännyt siihen, kuinka ihmissuhdekiemurat voivat vaikuttaa rodun kehitykseen.

On olemassa uroksia, joita kukaan ei halua käyttää – ei siksi, että koirassa olisi mitään vikaa, vaan koska sen omistajan kanssa ei tulla toimeen. Aikaisemmat riidat, väärinkäsitykset tai vuosien varrella syntyneet epäluulot voivat vaikuttaa siihen, että jalostuksellisesti erinomaiset koirat jäävät täysin käyttämättä.

Tämän vastakohtana on ilmiö, jossa suosituista uroksista tulee matadoriuroksia – samoja nimiä toistuu sukutauluissa, koska ne ovat jo tuottaneet hyviä jälkeläisiä. Samalla vähemmän tunnetut urokset, ne "peräkammarin pojat", jäävät täysin huomiotta, vaikka ne voisivat tuoda rotuun kaivattua monimuotoisuutta.

Vanha sääntö kuuluu: jos löydät erinomaisen uroksen, käytä sen isää. Tämä ajatus perustuu siihen, että uroksen isä on jo osoittanut kykynsä tuottaa laadukkaita jälkeläisiä, mutta sen geenit eivät välttämättä ole levinneet yhtä laajalle kuin jo suosituksi nousseen pojan.

Tunne vs. järki – miksi tunnesiteet voivat olla haitallisia?

Kun kasvattaja rakastaa omaa koiraansa, on helppo ajatella, että se ansaitsee saada pentuja. Tämä on yksi yleisimmistä sudenkuopista jalostuksessa: yhdistelmiä tehdään, koska koira on ihana, terve ja rakas omistajalleen.

Mutta onko se oikeasti jalostuskoira?

Rodun kehittämisen kannalta pelkkä hyvä luonne tai kaunis ulkonäkö eivät riitä perusteeksi jalostusvalinnalle. Jalostukseen käytettävän koiran täytyy olla enemmän kuin hyvä – sen täytyy olla erinomainen.

Kasvattajat ajautuvat tunneperäisiin päätöksiin myös toista kautta: he sitoutuvat jalostussuunnitelmaan niin vahvasti, että unohtavat tarkastella tilannetta kriittisesti. Joskus yhdistelmä, joka näytti paperilla hyvältä, paljastuu myöhemmin virheeksi – mutta päätöksestä pidetään kiinni, koska siihen on käytetty jo niin paljon aikaa ja energiaa.

Miten varmistaa, että jalostuskoira tukee rodun pitkäaikaista kehitystä?

Jalostuskoiran valinnan lähtökohta on aina rodun perinnöllinen edistyminen. Tavoitteena on, että tulevat sukupolvet ovat entistä terveempiä ja rotumääritelmän mukaisempia.

Tämä onnistuu vain, jos kasvattajat ovat valmiita käyttämään rodun keskitasoa parempia koiria jalostukseen. Jos periaatteena on aina "pojasta polvi paranee", rodun kehitys etenee oikeaan suuntaan.

Jalostukseen käytettävien koirien tulee olla terveystutkittuja niin laajasti kuin mahdollista. Nykyteknologia mahdollistaa geenitestit, tarkat terveystutkimukset ja sukulinjojen analysoinnin – niitä kannattaa hyödyntää, olipa niitä vaadittu rodun rekisteröintiehtoina tai ei.

Hyvän jalostuskoiran tunnusmerkkejä ovat mm. seuraavat:

• Tasapainoinen ja arjessa hyvin toimiva luonne

• Vahva sukupuolileima ja luonnollinen lisääntymiskyky

• Luonnollinen libido ja kyky lisääntyä ilman apua

• Emokoiralla vahvat äidinvaistot ja erinomainen synnytys- ja hoitokyky

• Suvussa pitkäikäisiä, terveitä koiria

Jalostuksen tavoitteena ei saa olla tuottaa vain kauniita näyttelykoiria tai kilpailuissa pärjääviä yksilöitä – vaan terveitä, hyvinvoivia ja luonteeltaan tasapainoisia koiria, jotka kestävät arjessa, niin fyysisesti kuin etenkin henkisesti. Koira jolla ei ole hermoja elää normaalia arkea ihmisen rinnalla - ei tee mitään.

Unohda tittelit ja etsi potentiaalia

Tittelit eivät periydy. Tämä on tärkeä muistutus jokaiselle kasvattajalle.

Se, että koiralla on näyttelyvoittoja tai kilpailusaavutuksia, ei tarkoita, että se olisi jalostuksellisesti arvokas yksilö. Koiran arvioinnin täytyy mennä pintaa syvemmälle – sukutauluun, perinnöllisiin ominaisuuksiin ja sukulinjojen terveystietoihin.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että vähemmän tunnetut, "piilossa olevat" koirat voivat olla arvokkaita jalostusyksilöitä. Jos rodun geenipoolia halutaan laajentaa, on tärkeää katsoa myös niiden yksilöiden suuntaan, jotka eivät ole vielä saaneet huomiota.

Jalostuksessa on liian helppo nojata tuttuun ja turvalliseen. Uroksia, jotka ovat jo osoittaneet arvonsa, käytetään uudelleen ja uudelleen, koska niillä on näyttöä hyvästä periyttämisestä. Mutta jos samat yksilöt toistuvat sukutauluissa liian usein, rodun monimuotoisuus kärsii, ja pitkällä aikavälillä syntyy ongelmia.

Rodun kannalta arvokkaampaa onkin käyttää monipuolisesti erilaisia jalostusyksilöitä ja varmistaa, että uusia sukulinjoja otetaan mukaan jatkuvasti.

Tärkein neuvo jalostuskoiraa etsivälle kasvattajalle

Jos haluaa tehdä oikeasti vastuullisia jalostusvalintoja, on ensimmäiseksi opeteltava unohtamaan omat tunnesiteensä ja henkilökohtaiset mielipiteensä.

Jalostuskoiran valinta ei ole kilpailu siitä, kuka käyttää kuuluisimpia linjoja tai kenellä on eniten titteleitä koiriensa nimissä. Se on pitkäjänteistä työtä, jossa täytyy miettiä rotua kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän.

On uskallettava tehdä päätöksiä, jotka eivät ehkä ole heti suosittuja, mutta joilla on kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia. On uskallettava käyttää uusia linjoja, kokeilla eri yhdistelmiä ja tehdä valintoja, jotka perustuvat faktoihin, eivätkä tunteisiin.

Kasvattajan suurin tehtävä on katsoa isoa kuvaa ja pitää rodun etu tärkeimpänä – riippumatta siitä, mitä hän itse haluaisi tehdä.

Jos tähän pystyy, on jo pitkällä matkalla kohti vastuullista jalostustyötä.

- Kati Kraemer